|
|
Ilomantsi 2008
ILOMANTSIN 37. KANTELELEIRI JA SOITINRAKENNUSKURSSI POGOSTAN KOULULLA
Pogosta Kanteleleiri palasi takaisin pitkäaikaiselle paikalleen Pogostan koulun ja Ilomantsin lukion remontoituihin tiloihin. Pogosta otti meidät vastaan hyytävällä säällä, kun luultavasti ensimmäistä kertaa Ilomantsin kanteleleirin historiassa ensimmäisenä leiripäivänä satoi oikeasti lunta! Pogostan ansioiksi sen sijaan voidaan laskea mm. väljät ja asialliset tilat. Pogostan koulun sali toimi hyvin sekä konserttipaikkana että kylmien säiden vuoksi myös vapaa-ajan touhujen tilana. Myös soitinrakentajat olivat erittäin tyytyväisiä uusittuihin verstastiloihin. Keskustan läheisyys oli myös yksi plussa, kun opettajien konserttiin Kalevalasaliin päästiin kävellen ja asiointi pankkeihin ja kaupalle oli vaivatonta. Vapaa-ajan ohjaajien, opettajien ja leirivanhempien kanssa käydyn palautekeskustelun perusteella voi sanoa, että Pogostan koulun ja Ilomantsin lukion tilat ovat leirin käytännön järjestelyiden kannalta hyvin toimivat. Kiitos Ilomantsin kunnalle, että saimme palata takaisin!
Camp Major ja Camp Minor Ilomantsin kanteleleirin voi menneenä kesänä valita joko pidempänä Camp Majorina 6. – 15.6. tai lyhyempänä Camp Minorina 8. – 15.6. Ikä- tai tasorajoja ei kummallekaan leirille ollut, vaan jokainen voi vapaasti valita, kumman mittaiselle leirille halusi osallistua. Tämä järjestely sai kiitosta niin opettajilta kuin leiriläisiltäkin, joten sitä varmasti jatketaan tulevinakin vuosina.
Soitinrakennuskurssi Camp Majorin mittaisella soitinrakennuskurssilla 6. – 15.6. oli menneenä kesänä ennätysmäärä rakentajia. Yhteensä 15 rakentajan voimin valmistui Erkki Okkosen opissa rumpuja, kanteleita ja jouhikoita. Soitinrakentajien ikähaitari oli 12 – 60 vuotta. Mukana rakentamassa oli 11 naista ja 4 miestä. Jokainen kanteleleiriläinen sai käydä myös rakentamassa jonkin ”nopeista rakennettavista”.
Varhaiskasvattajien pienkantelekurssi Varhaiskasvattajien kurssilla toimi opettajana tänä vuonna Musiikin Tohtori Arja Kastinen. Kurssilaisia oli 7, joista yksi tuli Saksasta asti. Kurssi pidettiin 7. – 8.6.2008. Kurssin käytännön järjestelyistä vastasi Elina Penttinen.
Leiriläiset Leirin oppilasmäärä notkahti hieman viime vuotista alemmaksi. Syynä tähän saattaa olla leiripaikan vaihtuminen Mekrijärveltä takaisin Pogostan koululle. Moni ehti ihastua Mekrin ja Sissolan idylliin, eikä olisi halunnut sieltä pois. Vastustus leiripaikan muutokseen oli havaittavissa myös neljä vuotta sitten, kun muutimme remontin tieltä Pogostalta Mekrille. Tästä voisi päätellä, että tulevat vuodet kääntävät jälleen leiriläisten määrän nousuun. Tänä vuonna leirillä oli oppilaita seuraavasti: - Camp Minor: 24 leiriläistä - Camp Major: 23 leiriläistä - Soitinrakennuskurssi: 15 kurssilaista, joista 5 ahkeroi sekä soitinrakennuksen, että kanteleleirin ohjelman - Varhaiskasvattajien kurssi: 7 osallistujaa Leirin ikähaitari oli 5 – 67 vuotta. Nuorimmat leiriläiset osallistuivat vain päiväohjelmaan vanhempiensa ja leirin vapaa-ajan ohjaajien opastuksella. Tyttöjä ja naisia leirillä oli 43, poikia ja miehiä puolestaan 4. Soitinrakennuksen puolella oli 11 naista ja 4 miestä. Leiriläisten joukossa oli sekä vasta-alkajia, että jo ammattiopintoihin ehtineitä. Leirille saavuttiin melko tasaisesti ympäri Suomen. Pohjoisrajaa saatiin hivutettua vähän ylemmäksi, kun osallistujia oli tänä vuonna Oulusta ja Ylivieskasta asti. Tänä vuonna ulkomaalaisia leirillä edusti kolme leiriläistä Japanista, yksi Venäjältä ja yksi Kanadasta.
Opettajat ja leirivalvojat Opettajia leirillä oli yhteensä 12. Leiriläisiä opettivat, Anu Alviola, Matti Hakamäki (kansanlaulu, musiikin perusteet), Silja Huovinen, Riikka Jaakola, Ulla Jauhiainen, Eija Kankaanranta, Anna-Karin Korhonen, Erkki Okkonen (soitinrakennus), Anni Pesonen, Marja Turu, Jenni Vartiainen ja Mervi Yli-Vainio. Leirivalvojina toimivat ansiokkaasti jo toista vuotta peräkkäin Marja-Liisa ”Musu” Keinänen ja Petja Nykänen. Mukana leirimenossa olivat myös leiri-isä Alpo Heiskanen Heinävedeltä ja leiriäiti Päivi Erkkilä Säynätsalosta. Leirin käytännön järjestelyistä vastasi Saila Kinnunen.
Leirielämää Leiripäivät rakentuivat pääsoitin- ja sivusoitintuntien ympärille. Myös sivusoittimeen oli mahdollisuus valita henkilökohtainen tunti. Kanteleet ja kanteleensoittotyylit olivat jälleen monipuolisesti edustettuna: pienkanteleet, koti- ja konserttikanteleet, Perhonjokilaakso-tyyli, sähkökantele, kansanmusiikki, klassinen musiikki, iskelmä… että jokaiselle varmasti jotakin. Lisäksi ryhmätunteja oli tarjolla musiikin perusteissa, kansanlaulussa ja kansanmusiikkitietoudessa. Vapaa-ajan toiminnot keskittyivät tänä vuonna kylmän sään vuoksi liikuntasaliin pallopelien ja muiden leikkien pyörteisiin. Uimassa ei käyty kertaakaan, ja ulkopelejäkin voitiin pelata vain viimeisenä ja ainoana vähän lämpimämpänä iltana. Kylmä sää ei kuitenkaan vienyt leiritunnelmaa alamaihin, vaan iloisia ilmeitä näkyi aina kun tavattiin käytävillä tai ruokalaan vesi- tai lumisateessa juostessa. Kylmä sää oli lähinnä vitsi ja hyvä puheenaihe. Siitä saatiin myös erinomaista ainesta hupi-illan ohjelmiin.
Konsertit Kun osa leiriläisistä aloitti opiskelunsa jo aiemmin, oli mahdollista pitää ensimmäinen, Camp Majorilaisten oppilaskonsertti jo tiistai-iltana. Tämän ansiosta mikään kolmesta oppilaskonsertista ei venynyt ylivoimaisen pitkäksi, vaan koserttien enimmäiskesto oli inhimilliset 60 min. Ilomantsin Kalevalasalissa pidetty opettajien konsertti oli omistettu Martti Pokelan muistolle, jossa muistopuheen piti soitinrakentaja, Martin ystävä ja itsekin leiriläinen Jyrki Pölkki. Päätöskonsertin aluksi nähtiin ja kuultiin jälleen soitinrakentajien uusia soittimia, kun rakentajat marssivat sisään komeana kulkueena esitellen uutukaisia soittimiaan. Sähkökanteleryhmän versio Michael Jacksonin kappaleesta Billy Jean oli osuva ”Kanteleleiri ja lunta sattaa…”.
Leirin tapahtumat 2008 ti 10.6. klo 18.30 Kanteleleirin oppilaskonsertti 1 Pogostan koulun Salike 11.6. klo 19 Kanteleleirin opettajien konsertti ”Martti Pokela in Memoriam Ilomantsin Kalevalasali
to 12.6. klo 18.30 Kanteleleirin oppilaskonsertti 2 Pogostan koulun sali pe 13.6. klo 18.30 Kanteleleirin oppilaskonsertti 3 Pogostan koulun sali la 14.6. klo 19.00 Sävellyskilpailun tulokset + hupi-ilta Pogostan koulun sali su 15.6. klo 13 Kanteleleirin päätöskonsertti Pogostan koulun sali
|